Oo kuinka rakastankaan tuota juuston, suklaan ja vuorten maata! Tein ylläripylläriviikonloppureissun tuttavanperheen tykö Sveitsiin Itävallan rajan tuntumaan Rebsteiniin, (maailman parhaan oluen) Sonnenbräun kotikylään. Inspiraationa tässä ekskursiossa olivat isi ja mummi, jotka olivat viikon reissulla samaisessa paikassa.
Keskiviikkona sain siis vaate- ja salmiakkilähetyksen kotosuomesta, kun isi ja mummi nappasivat tutuilta auton ja päräyttivät Rebsteinista suoraa tietä (kirjaimellisesti, autobaanaa koko matka) Müncheniin. Isi oli ihana ja toi mulle koko Tikkakosken S-marketin salmiakkivalikoiman! Oi kyllä nyt kelpaa. Tarkoitus on maistattaa niitä näille ulkomaanelävillekin, mutta nehän eivät yleensä niistä juurikaan nauti, eli more for me! Hihii.
Mutta siis keskiviikkona vietimme mukavan aurinkoisen päivän kolmistaan Münchenin keskustassa ja kävimme syömässä luonnollisesti perinteisessä Hofbräuhausissa. Nyt on sekin sitten käyty, ei tarvi enää mennä (=keskellä päivää ravintola täynnä humalaisia äänekkäitä turisteja fiilistelemässä Oktoberfestiä... Ei enää kiitos. Vaikka ruoka ja olut maittoivatkin!).
Junaliput Sveitsiin (tai oikeastaan Itävallan Bregenziin) päädyin ostamaan jo samana iltana, kun iskä heitti ilmoille ehdotuksen pikavisiitistä. Paras päätös taas hetkeen, en edes tajunnut kuinka kova ikävä sinne oli. Nyt se on päätetty, hankin sitten isona jonkun tönöpahasen vuoren rinteeltä ja hengailen vuorikauriiden kanssa ruskaisissa metsissä... Mutta heti kun lumitulee niin en kyllä jää odottelemaan lumivyöryjä. Ja sitten ne huiput saa jäädä ihan kokonaan rauhaan. Ei ole enää minkäänlaista tarvetta hankkiutua korkeisiin paikkoihin. Tai ainakaan ilman lentokonetta.. Viikonlopun aikana kierrettiin kyllä sellainen määrä vuoria, että (kuten iskän kanssa todettiin) ainakin tämän vuoden kiintiö on täyttynyt. Mutta onhan ne ihania... Katselen niitä mieluummin silti laaksosta käsin. Sieltä näkyy puutkin parhaiten, Sveitsin ruska on kauneinta ikinä!
Kauhistuneita katseita kohti köysiradan määränpäätä... Sinne sitä taas mentiin, vaikka viimeksi vannoin että ei koskaan enää. Kyseessä siis Säntis.
Kuten aina, myös tällä kertaa vierailu Neyereiden luona oli täynnä hyvää ruokaa ja loistavaa seuraa. Odotan innolla kertomuksia Danielan viikon päästä starttaavalta maailmanympärimatkalta ja lähitulevaisuuden kiintopisteitä ovat Nadjan ja Rogerin vierailu täällä Münchenissä ja sen jälkeen mun ja Oskarin vastavierailu heidän luonaan Zürichissä. Ihana olla näin lähellä ihmisiä, joita normaalisti näkee kerran muutamassa vuodessa.
Zusammen aufs Klo mit Daniela
Näkymä Säntikseltä
Mutta tässä kuvia... Ne kertovat kuitenkin enemmän kuin heikosti pulpahteleva runosuoneni.
Laakso Lichtensteinin suuntaan
Energiatuotantoa varten padottua vettä
Vuoripänis kuittaa
