Viime viikot ovat menneet hieman usvaisesti. Pikkuhiljaa on alkanut valjeta, että loppuja kursseja, joihin olen ilmoittautunut, ei edes järjestetä. Kotiin mennään siis minimaalisella opintopistemäärällä ja suunniteltua heikommalla kielitaidolla. Tosin ajastahan on kulunut vasta puolet, että toivoa vielä on! Ja siihen toivoon perustankin viime viikolla aloittamani tehokielikurssin. Tästedes luen saksankielisiä lehtiä, katson tv:tä (niin turhaltakuin se tuntuukin) ihan luvan kanssa ja puhun saksalaisille vain saksaa. Englantiin turvautuminen on tästedes visusti kielletty, ja ainakin viime viikko on mennyt ihan hyvin. Kyllä tästä jotain hyötyy, vaikka sitten väkisin jos ei muuten. Olen myös aloittanut varovaisesti saksankielisen esitelmäni valmistelun, tosin urakka tuntuu tässä vaiheessa vielä melko saavuttamattomalta. Kaikki vinkit aiheesta "Mitarbeitergespräche als Verhaltungssituation" otetaan vastaan! Tulossa siis 10 min suullinen esitelmä sekä 10 sivun kirjallinen osuus. Namnam! Onneksi aikaa vielä kuukausi... Kolmen viikon päästä siis paniikki.
Viikko sitten olimme tosiaan Lontoossa Kiran, Steven, Henryn ja Yasminin kanssa ja voin kertoa, että reissu oli erittäin onnistunut ja positiivisesti yllättävä. En ole ikinä kokenut Lontoota, moista suurkaupunkia ja talouden keskusta, minua mitenkään kiehtovaksi matkakohteeksi, mutta tämän jälkeen en voi olla palaamatta sinne uudestaan! Oikeastaan suunnitelma oli alunperinkin, että nyt käyn siellä vain toteuttamassa itseäni shoppailun saralla ja jätän nähtävyydet ja muut kokemukset seuraavaan kertaan oman kullan kanssa. Kyllä me sellainen perus turistikierros käytiin, ja nyt on nähty vahdinvaihdot ja Big Ben, mutta ne perusteellisemmat vierailut saa jäädä sitten myöhemmäksi. Ei voi muuta sanoa, kuin että iiiihana kaupunki: paljon paljon historiaa, hienoja paikkoja, kivoja kauppoja ja mukavia ihmisiä! En tiedä sitten, mistä irvailut brittiläisestä asiakaspalvelusta ovat lähtöisin. Itse sain (ainakin suurimmaksi osaksi) elämäni parasta asiakaspalvelua (jos ei oteta huomioon sitä Aleksanterinkandun uutta Vilaa :)! Computer said no only once.
Saksassa sen sijaan tökkii nyt koulun lisäksi myös pankki. Tilillä on jonkinlainen minikrediitti (250 €), eikä korttia käyttäessään voi mistään tietää milloin raja ylittyy. Tiliä avatessa sanottiin, että se aina ilmoittaa ja kysyy haluanko käyttää tuota luottoa, mutta eipähän niin ole käynyt kertaakaan. Myöskään netistä ei voi tilannetta seurata, sillä systeemi ei näytä tilin todellista tilaa, vaan vain jo veloitetut tapahtumat. Kannattaa huomioida tämä kun tilejä täällä availee ja korttia käyttää. Erot tietty pankkien välillä on suuret. Kyselkää, vertailkaa!
Toinen, mihin kannattaa kiinnittää huomiota on se, että mikäli rahaa nostaa toisesta automaatista kuin oman pankin (esim ec, täällä kaikista yleisin), maksaa tapahtuma esim. 5,99 €. Automaatti ei tietenkään kerro rahaa nostettaessa, että nostaminen maksaa, tai etenkään että noin paljon. Mukava huomata tiliotteesta, että lähemmäs 50 € on huvennut taivaan tuuliin. Jännä, ettei budjettilaskelmat meinaa pitää paikkaansa :D Logiikkaa tämän systeemin takana en meinaa ymmärtää, kun (kuten olen ehkä jo maininnutkin) joka paikassa tarvii käteistä. Ei ole kerran eikä kaksi kun olen joutunut kipittämään automaatille, kun kahvilaketju ei hyväksy kortteja. Mutta onneksi ainakin nyt tiedän, että ellei lähettyvillä ole Postbankia, on halvempaa käyttää suomalaista korttia (ja mikäköhän syy oli avata sitten paikallinen tili...?). No, anyway, tsemppiä seuraaville.
Valitettavasti kuvat Lontoon reissulta majailevat vielä kanssamatkustajien kameroilla, eli niitä en vielä pääse esittelemään, mutta ehkäpä jo seuraavassa postauksessa. Nyt marinoin kanankoivet iltaa varten ja lähden salille purkamaan ahdistusta. Sen jälkeen voinkin jo keskittyä suunnittelemaan ohjelmaa loppuviikolle, kun äiti tulee kylään. Jee!
Mukavaa viikkoa kaikille!
ps. Älköön kukaan ottako vastoinkäymisiäni täytenä totuutena, saatan olla vain astetta yksinkertaisempi ja epäonnisempi yksilö. Ja olen ehkä tottunut Suomen toimiviin systeemeihin vähän liikaa. Mutta lupaan kasvaa tämän kokemuksen myötä!
